16.8.2011

Koruilua ja aloituksia

Viikko on vaihtunut ulkoilun ja koruilun merkeissä. Lauantaipäivää vietin kaimani kanssa Pajulahdessa auringosta ja junnufutiksesta nauttien. Maisemat oli todella mieltä rauhoittavat toisin kuin pelit, joissa jännitettävää riitti.
Sunnuntaipäivä piti sisällään kaksi tuntia ulkoilua ystävän kanssa sieniä etsien. Saaliina oli 7 kanttarellia ja muutamia haperoita. Kameran linssin kautta tallentelin muistikortille muutamia kuvia yhtä lahjaprojektia varten.
Eilen puhastelinkin sitten korujen kanssa. Valmiiksi sain 15 helmet ja 7 korvikset.
Viikonloppu ja alkuviikko on ollut useamman projektin alulle laittamista ja valmistuneiden tilausten toimittamisia. Näistä ihanuuksista tulee ihananlle Lulu-koiralle villapaita.
Lankavaraston siivoamisen yhteydessä löysin jo yli vuosi sitten ostamani kirjopirkan, josta tarkoitus tulle sukat. Päädyin kuitenkin aloittamaan siitä kaulurin. Ensin tästä oli kyllä tulossa huivi, jonka purin, kun malli ei miellyttänytkään minua.
Työstettäväksi olen ottanut myös valkoisen neuleen, josta olen jo jonkin aikaa haaveillut. Aloituksen tein ainakin kolmeen kertaan ennenkuin olin malliin tyytyväinen. Katsotaan meneekö vieläkin purkuun...
Vielä kaksi muutakin työtä olen aloittanut, mutta niistä en tänne kuvia laita, koska menevät lahjaksi. Kuvia tulee, kun lahjat on toimitettu saajilleen.

3 kommenttia:

  1. Kiitoksia kommenteistanne Red Dragon ja Ihalaiska. Korujen työstämisessä homma ryöstäytyy aina käsistä. Yhden kun saa valmiiksi niin seuraavaan on jo idea/värit mietittynä. Ahkeruus johtunee pian loppuvasta lomasta, sillä tiedän, että töihin menon jälkeen tahti hiljenee ja iltaisin ei saa mitään aikaiseksi.

    VastaaPoista