Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2011.

Heijastimia,rintakoruja ja kännykkäpusseja

Kuva
Viime aikoina on tullut tehtyä lisää heijastimia 50 metristä heijastinlankaa, rintakoruja organzasta ja kahdelle kännykälle sopivia pussukoita.
Huomenna sitten töissä testataan sopiiko tilaajan molemmat kännykät tuohon pussukkaan.

Korviksia

Kuva
Viikonloppuna kävin viemässä lisää tavaraa myyntiin noutotilalle ja samalla matkalla poikkesin mummun 91-vuotissynttärikahveilla. Käsityörintamalla vuorossa oli korvisten virkaaminen, kun työkaveri kyseli missä väreissä minulla niitä on. Päätin tehdä sitten muutaman lisää ja kokeilin uuttakin korvismallia. 
Viikonloppuna nautin myös mahtavasta ulkoilukelistä käymällä äidin kanssa pariin otteeseen kävelyllä. Ohjelmassa oli myös Isoveljen metsästystä...tulosta tuli vasta maanantaina Tampereella.
Kuten varmaan jo huomasitkin, olen saanut uuden koneen käyttööni...IHANAA päivitellä blogia omalta koneelta. Vakuutusyhtiökin lähetti jo korvauksen vanhasta, joten asiat kohdallaan.

Vierailu porukoilla mahdollistaa blogin päivittämisen

Kuva
Hiljaiselon rikkoo nyt vierailu porukoilla, sillä uusi kone on hankittu, mutta jouduttu palauttamaan takaisin. Toivottavasti maanantaina saan uuden. Nyt siis päivityksiä valmistuneista tuotoksista. Heti alkuu täytyy todeta, että "langan ostolakko" ei ole toiminut. On nimittäin tullut ostettua Novitan Puroa yhteen lahjaan ja ensimmäinen NORO-lanka. Aika pieneen on kuitenkin jäänyt, vain 400 g:lla on varasto kasvanut. NORO Kureyon Sock Yarn:sta tuli koon 39 sukat. Lankaa kului 75 g. Malli on oma. Varressa on ensin tehty muutama cm 1oikein 1nurin neulosta ja loppu on tehty kantapäähän asti niin, että 5 krs 1o 1 n neulosta ja seuraavat 5 krs oikein. Puikot oli 2 ½ ja silmukoita oli 56.

Neulonnan välissä tuli tehtyä lisää heijastimia, kun niitä taas pyydettiin. Lisäksi tein Parolan aseman ohjetta hieman muunnellen sifonkikukkia. Kaiken kaikkiaan niitä tuli 37 kappaletta, joista jo 12 on löytänyt uuden omistajan. Itse leikkasin organzasta ympyröitä kolmea eri kokoa, jolloin kuk…

Hiljaiseloa blogauksessa...

...kannettava sanoi sopimuksensa irti, joten joudun hetken vielä olemaan ilman konetta ja siksi myös täällä on hilajaista. Pikaisesti yritän töissä päivitellä langan kulutusta ja valmistuneita. Heti uusi kone on saatu niin tulee kuvia.

Vuoden ensimmäinen neule

Kuva
Niin sitä on  taas uusi neulontavuosi pyörähtänyt käyntiin ja ensimmäinen neule on valmistunut.

Lankana on Novitan Tempo, jota meni 620g
Malli on Suuresta Käsityökerhosta 11-12/2010
Silmukat koon 38/40 mukaan
Pituus on 72 cm
Puikot 6

Langan kulutus vuonna 2010

Laskeskelin tuossa, että ostin tai sain vuoden aikana 20 140g lankaa. Neuleisiin ja virkkauksiin on lankaa vuoden aikana kulunut yhteensä 16 405g ja pois lahjoitin lankoja 1172g. 240/0g Esito lenkkimohair836/600g Novita Jussi690/400g Novita Nalle4193/3450g Novita 7 veljestä664/3362g Novita Tennessee3270/4028g Novita Bambu250/250g Novita Wool100/200g Pirkanmaan Kirjopirkka300/300g Novita Tico tico300/300g Novitan Puro Batik701/350g Novita Rose mohair411/650g Gran studion Muskat100/100g Blend Bamboo600/600g Novita Luxus Wawe650/200g Novita Huopanen400/400g Novita Crystal1100/1100g Novita Isoveljeä900/1700g Novita Tempo200/600g Novita Sukkislanka300/300g Novita 7-veljestä Raita0/200g Novita Varpu0/100g Trekking pro natura0/500g Love Gran Solo200/200g Novita Puro0/250g Gjestall Maija
Täydellinen lankavarston inventointi toi esille karun totuuden lankaa onkin paljon enemmän kuin mitä luulin. Luulin, että lankoja olisi 7763g, mutta uuden vuoden aloitussaldo onkin 10 665g. Nyt täytyy julistaa…

Vuonna 2010 valmistuneet

1 Tyynynpäälinen, kesäkassi ja neulepusero
2 Säärystimet, Lacy Baktus-huivia, hupparineuletta, virkattua peitettä, Olga-sukat ja paitaa koiralle
3 Neuletakkia ja kangaskukkaroa
4 Pitsisukat, Eeron pannulappua ja kangaskassia
6 Huivia
9 Pipoa
10 Kauluria
11 Kankaista meikkipussia
18 Kämmekkäät
23 Perussukat
26 Rannekorua
67 Kirjanmerkkiä
72 Huopakaulakorua
150 Heijastinta
158 Tiskirättiä

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Kuva
Vuosi on vaihdettu hyvässä seurassa raglettea ja kuohuvaa nauttien sekä rakettien räiskettä katsoen.

Nyt ajattelin aloittaa lankojen inventaarion ja tehdä yhteenvedon kuluneesta vuodesta. Kirjailen kohta tietoja siitä kuinka paljon menneenä vuonna tuli lankoja osteltua/saatua ja kuinka paljon niitä tuli kudottua sekä virkattua erilaisiksi tuotteiksi.