Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2010.

Huovutusta ja koruja

Kuva
Viime viikko meni huopahelmieä viimeistellessä. Edellisenä viikonloppuna pyörittelin pallot ja sain valmiiksi osan helmistä. Kaikki alkoi tästä. Näistä ihanista väreistä syntyi ihania huovutettuja palloja kahtena viikonloppuna. Seuraavassa vaiheessa sitten kaivettiin esille muut tykötarpeet korujen valmistusta varten. Tällaisia niistä sitten tuli. Kaikki näistä menee myyntiin.

Syntymäpäivälahjoja

Kuva
Syyskuu on ihana kuukausi, kun silloin on paljon ystävien syntymäpäiviä ja saa näperrellä lahjoja. Haasteena tänä vuonna oli valmistaa lahjoja, jotka eivät vie matkalaisen rinkasta liian paljon tilaa. Suunnittelu alkoi lankavaraston läpikäymisellä ja sieltä löytyikin kirpputorilta ostetut 10 g merseroidut puuvillalangat. Siitä se ajatus sitten lähti. Suunnitelmissa on ollut tehdä virkattuja korvakoruja, joten kokeilla millaisia koruja tuli noista kirpputorilangoista. Parin koeversioin jälkeen löytyi malli, jolla tein "mitatilaustyönä" synttärisankareille ja veljen tytölle korvikset.
Jokunen aika sitten törmäsin virkattuun kirjanmerkkiin, joihin ajattelin myös tuon kirpparilangan sopivan. Lähdin etsimään uudelleen kyseistä ohjetta ja löysinkin sen googlettamalla, kun muistin, että ohje oli englanninkielinen. Olin nähnyt näitä tehtynä muutamassa blogissa ja ajattelin, että tekeminen on monimutkaisempaa kuin se todellisuudessa olikaan. Tällaisia niistä tuli.
Malli löytyy täält…

Syksyisissä tunnelmissa

Kuva
Ihanaa syksy tekee tuloaa ja ihanat värit. Nautin viikonloppuna näistä mahtavista väreistä mökillä. Sieniretken saldo oli tällä kertaa hyvin niukka, vain muutamia rouskuja ja suppilovahveroita ja kameran linsin kautta ihania punaisia kärpässieniä.
Viikonloppuna sain valmiiksi kahdet tilatut sukat Tico Ticosta Ruskeasävyiset on miesten sukat kokoa 43 Malli: Perussukka Lanka: Novitan Tico Tico, jota meni 80 g Puikot: 2½ ja silmukoita 68
Sinisävyiset on naisten sukat kokoa 39 Malli: Perussukka Lanka: Novitan Tico Tico, jota meni 70 g Puikot: 2½ ja silmukoita 64
Kuluneella viikolla on tullut täydennystä myös lankavarastoon. Rekrytoin äitini hankkimaan langat veljen tytölle lahjaksi meneviin pipoon ja kauluriin sekä neuletakkiin. Neiti on itse vallinut mallit ja värit.
Tiskirättivarastossa on tapahtunut sekä vajennusta että lisäystä. Noutotilalla kaupaksi oli mennyt neljä tiskirättiä, joiden tilalle vain uudet sekä pari uutta väriä. Lisäksi töissä on ollut edelleen kysyntää räteistä. Lanko…