14.9.2010

Syntymäpäivälahjoja

Syyskuu on ihana kuukausi, kun silloin on paljon ystävien syntymäpäiviä ja saa näperrellä lahjoja. Haasteena tänä vuonna oli valmistaa lahjoja, jotka eivät vie matkalaisen rinkasta liian paljon tilaa. Suunnittelu alkoi lankavaraston läpikäymisellä ja sieltä löytyikin kirpputorilta ostetut 10 g merseroidut puuvillalangat. Siitä se ajatus sitten lähti. Suunnitelmissa on ollut tehdä virkattuja korvakoruja, joten kokeilla millaisia koruja tuli noista kirpputorilangoista. Parin koeversioin jälkeen löytyi malli, jolla tein "mitatilaustyönä" synttärisankareille ja veljen tytölle korvikset.

Jokunen aika sitten törmäsin virkattuun kirjanmerkkiin, joihin ajattelin myös tuon kirpparilangan sopivan. Lähdin etsimään uudelleen kyseistä ohjetta ja löysinkin sen googlettamalla, kun muistin, että ohje oli englanninkielinen. Olin nähnyt näitä tehtynä muutamassa blogissa ja ajattelin, että tekeminen on monimutkaisempaa kuin se todellisuudessa olikaan. Tällaisia niistä tuli.

Malli löytyy täältä
Yhdestä kerästä tekee kaksi kirjanmerkkiä
Virkkuukoukku 1,25 sama kuin korviksissakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti