24.3.2011

Koppia kaksin kappalein

Olen jo kesästä asti haaveillut uudesta lehtikopasta eteiseen kierrätykseen meneville lehdille. Sellaista ei löytynyt kaupoista valmiina, joten se piti tehdä itse. Kesällä Tapion kaupassa käydessä tuli idea, että sellaisen voisi virkata matonkuteista. Kevään sisustusinnon herättyä muistin vaatehuoneessa olevat matonkuteet ja tartuin toimeen. Nyt minulla on sitten uusi lehtikoppa.
 
 Virkkaukseen lähdin Kauhavan kangasaitan ohjeella. Pohjasta tein isomman kuin ohjeessa. Lisäkerroksia taisi olla kaikkiaan kolme. Koppaan meni 800 g matonkudetta, kun virkkuukoukku oli kokoa 8. Kopan pohjan halkaisija on 32 cm ja reunan korkeus on 31 cm.

Tänään oli mukava päivä töissä, mutta toisaalta hieman haikeakin päivä. Opiskelijani oli harjoittelussa viimeistä päivää. Kuusi viikkoa olemme yhdessä tehneet töitä ja toinen toisiamme auttaen. Iltapäivällä oli sitten puolin ja toisin kiitosten aika. Minä sain kiitokseksi seuraavanlaisia ihanuuksia....käsityöihmiselle itse tehtyjä lahjoja.
Sinisestä yllätyspussista paljastui ihana varakassi, jota on mukava kuljettaa käsilaukussa.
 

2 kommenttia:

  1. Matonkuteista saa kyllä kaikenlaista! Sanottakoon myös, että tuo saamasi viini on sitten aivan mielettömän hyvää. Ainakin minun mielestä.

    VastaaPoista
  2. Matonkuteesta oli kiva virkata, kun työ eteni niin nopeasti...se kylläkin otti aikalailla käsiin, joten piti tehdä vain vähän kerrallaan. Kopan tekoon meni kaksi iltaa. Mulla on siis tiedossa hyvin rentouttava hetki hyvän viinin seurassa, kun tuon pullon avaan...sitä odotellessa.

    VastaaPoista