12.4.2016

Uudelle lähihoitajalle

Viime viikolla juhlittiin uusien lähihoitajien valmistumista. Ystäväni poika valmistui ja hänelle lähtivät nämä sukat valmistujaislahjaksi (oli itse toivonut) muun muistamisen ohella.
Lankana on HjerteGarnin Basic ja Gjestalen Maija, joita kului yhteensä 100 g näihin koon 42 sukkiin. Puikot oli kokoa 3.

Tämän vuoden ensimmäinen hyväntekeväisyysteko

Tämän vuoden ensimmäinen hyväntekeväisyys kohde ovat keskosvauvat ja Tays (JK: Osoite ehkä vaihtunee, kun TAYS ei kuulemma anna turvalonkeroita keskoskaappiin alkuperäisen idean mukaisesti, joten mietin uutta kohdetta, jossa alkuperäinen idea toteutuu). Siskoni linkitti jokunen aika sitten facebookiini linkin Turvalonkeroita keskosille, jonka innoittamana kaivoin esille kaikki puuvillalankani ja virkkuukoukun. Idean äiti Annika Pakkanen pisti alulle turvalonkeroiden virkaamisen keskosille oman kokemuksensa kautta. Turvalonkeroiden virkaaminen on saanut käsityöläiset ympäri maata tekemään hyvää. Ohjeet turvalonkeroiden virkaamiseen löytyy täältä.

Tällainen joukko (46 kpl) odottelee vielä muutamaa kaveria Keski-Suomesta ja sitten ne matkaavat TAYS:n vastasyntyneiden teholle pienten keskosten turvaksi. Lankaa näihin kului yhteensä 450 g.
 
Näiden kuvien myötä haastan kaikki käsityöihmiset mukaan tekemään hyvää. Facebookin ryhmästä löytyy tiedot lonkeroiden toimittamisesta sairaaloihin.