20.9.2015

Huivi

Syksyn koleus sai etsimään neulotun huivin ohjetta ja lankaa, josta lopputuloksena olisi muheva huivi.

Malliksi valikoitui Simple lines ja langaksi Eden Cottagen yarnin ihana käsinvärjätty Tempo. Lankaa kului 180g puikoilla 3½ neulottaessa.

Huvista tuli juuri sellainen kuin toivoin. Testattukin on jo, että lämmitää ihanasti.

19.9.2015

Pellavarätväke

Pellavarätväke on nimitys tälle hyvin simpelille pellavaneulelle, jonka sain valmiiksi jo lomalla, mutta kuvaaminen on vaan jäänyt. Osittain syynä on se, että valmiissa neuleessa kaulaaukko oli niin suuri, että neule melkein putosi päältä. Meni muutama hetki, kun keksin kuinka asian voi korjata. Purkaminen ja uudellen neulominen ei tuntunut ollenkaan mieleiseltä puuhalta. 
Lankana on Rowanin Pure line, jota kului tähän tunikamittaseen neuleeseen 250g. Puikot oli 4½ ja pusero on neulottu ylösalaisin neuleena. Hihat on 3/4 mittaiset.
 
Onnistunut korjaus. Pidän tästä neuleesta todella paljon. Kuten kuvasta varmaankin näkyy pusero on ollut jo käytössä useamman kerran.

17.9.2015

Kännykkäpusseja ja kukkaroita

Pitkästä aikaa tuli tilaus kännykkäpussista, jossa olisi olan yli menevä nauha. Toiveena oli myös se, että pussukkaan mahtuisi kaksi puhelinta. Tällaisia niistä tuli.
Edellisellä kertaa, kun ompelin kukkaroita jäi muutama tekemättä, kun pitsinauha loppui kesken. nauha tuli ostettua ja nämäkin tulivat valmiiksi.

16.9.2015

Sukkia

Ihan perussukkien neulominen on välillä todella rentouttavaa.
 Näissä sukissa on lankana Austermann Step, jota kului 70g koon 42 sukkiin. Puikot oli 2½.
Perussukan mallilla, mutta vähän raitoja peliin. Lankana on Novitan Nalle, jota meni 90 g näihin koon 39 sukkiin. Puikot oli 2½.
Parit tilatut tennarisukatkin on saatu valmiiksi. Lankana on edellen Novitan Seiskaveikka, jota kului koon 44 sukkiin 125 g ja koon 39 sukkiin 105g. Puikot oli 3.